lauantai 27. kesäkuuta 2015

Koulunpenkille


Juuri kun kerkesin päättää jääväni vielä kotiin selvisi, ettei koulun lykkääminen ollutkaan mahdollista. Paikasta en kuitenkaan halunnut millään luopua joten päätin edes yrittää. Varmaan moni ellei jokainen äiti tuntee pientä pelkoa ja syyllisyyttä laittaessaan pienen lapsensa hoitoon, ja niin hitsi vie tunsin minäkin! Mutta tein laskelmia ja onnekseni sain todeta miehen ärsyttävän vuorotyön hyvät puolet, nimittäin hoitopäiviä ei jää, kuin 1-2 per viikko. Ja sekös vieräytti kiven sydämeltä. Tyttö saa olla kotona isänsä kanssa suurimman osan koulupäivistäni.

Aloin heti metsästellä hoitajia ja voi mikä flaksi kävi. Nyt on jo sopparit allekirjoitettu kokeneelle perhepäivähoitajalle. Tyttö pääsee Lahden upeimpaan kaupunginosaan vanhaan isoon puutaloon hoitoon jossa hommaa pyörittää kaksi perhepäivähoitajaa ja varahoitaja. Niin ihana paikka, että voisin pistää itsenekin sinne täyshoitoon koska vaan. Tuli todella hyvä mieli siellä vierailtuamme.


Koitan vielä tosin sumplia josko kursseista saisi karsittua tänä syksynä jotta voisin olla hieman lyhyempiä päiviä. Mutta joko nyt uskallan ehkä vähän innostua siitä koulusta? No joo, kuin siistiä!!! Rakastan uusien taitojen opettelua ja sitä onnistumisen ja kehittymisen tunnetta. Ja tällä kertaa on tarkoitus oppia kaikki ihan oikeasti tulevaa ammattia varten, opetella olemaan niin hyvä, kuin ikinä vaan voin. Motivaatio on ainakin kohdillaan.

Elokuu tulee kyllä  hyvin pian joten nyt on kuukausi tohistava esivalmisteluja tulevaa varten. Ensinnäkin on pistettävä menopeli kuntoon ja hankittava Lotalle istuin. Matkaa koti-hoito-koulu välille kertyy sen verran ettei aamu-unista hirveästi hotsita tunnin kävelyreissu anivarhain. Pyöräily on mutenkin niin huippua ja olen jo odotellut koska sais tytön kyytiin. Huomena siis luvassa pyörän huoltopäivä.

 Täytyy myös opettaa typy nukahtamaan päikkäreille ilman rinnalla oloa. Siinä riittää vielä vähän projektia. Tokaisipa eräs, että nyt täytyy imetyskin lopettaa, mutta tätä kommenttia en ymmärtänyt alkuunkaan. Ennemmin näen positiivisena sen, että saadaan tankata läheisyyttä heti koulupäivän jälkeen. Maidon tulo nyt ei ainakaan tyrehdy. Yösyöttöjäkin jatketaan ihan niin kauan, kuin tarvetta ilmenee. 


Sellaista. Muutoksia ilmassa, mutta just nyt tuntuu ihan hyvältä. Onhan se aika ihanaa päästä vähän taas ihmisten ilmoille ja päästä vähän kiinni normaaliin arkeen. Ja hei juoksipa tuo meistä komeampi tänään maratonin vierumäen maastossa ja poluilla, aikamoinen! Minullakin on muhimassa pieni juoksutavoite syksylle...

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Guggu


Blogiaikaansaamattomuus. Niin moni kaveri on jo kuitenkin kysellyt miksei blogi päivity, että päätinpä nyt kertoilla kuulumisemme. Pää kuhisee kyllä jatkuvasti ideoista mitä tänne kirjoittaa, mutta olisipa oma tekstaaja jolle voisi vain sanella tekstiä. Nyt kuitenkin haihatteluja ja meininkejä listattuna!

-Pääsin kouluun!! Hain siis kosmetologiksi, joka osoittautui ilmeisen suosituksi linjaksi jonne osa haki jo monetta vuotta. Ylioppilas/ammattikoulu tutkinnon jo suorittaneille on luokalla neljä paikkaa ja meitä hakijoita 60. Mutta meikää lykästi vaikka haastattelu tapahtui Lotan sairastumisen jälkeisenä aamuna, jolloin en tosiaan tainnut olla skarpeimmillaan ja ajatukset oli kotona, mutta jes!!!

-Joten nyt käyn jatkuvaa pään sisäistä kamppailua. Kouluun nyt vai ensi vuonna? En siis ole vielä täysin saanut selville onko lykkäys mahdollinen. Hotsittais ihan hirveästi päästä jo opiskelemaan, mutta kun minun pieni tyttöni... Selviääkö tuollainen alle vuotias päiväkodissa ja vihaako se minua jos sinne joutuisi? Kun ollaan kuin paita ja peppu, ja niin on ihanaa. Voisipa koulu alkaa tammikuussa. Apua neuvoja kokemuksia kellään? Tahdon!

-Äitiys on ihan ykköstä! Ja päivä päivältä parempaa. Tyttö on niin ihana, kaunis, iloinen ja mahtava että pakahdun! Nautin täysillä näistä hetkistä ja odotan innolla tulevaa. Enkä voi käsittää miten helpolta elämä nyt tuntuu verrattuna jokunen kuukausi taakse päin. Alle puolivuotiaan kanssa päivät olivat lähinnä selviytymistä, kun nyt se on ihanaa arkea. Voi olla tai mennä hyvällä mielellä.

-Käytiin Lotan kanssa junalla yökylässä kaverilla ekaa kertaa. Se vähän jännitti ja hirmuista hikoilua se kyllä oli kaikkine kantamuksineen, mutta olipa ihanaa! Ja maailma taas avartuu.

-Tytöllä on kova meininki päästä liikkeelle. Heiluu kontillaan ja nousee itsekseen istumaan. Myös unissaan, kuinka usein löydänkään tytön sängyltä istumassa silmät viiruina. Ja nukkumaan käymiset... Voi luoja mitä myllerrystä, kun pitäis vaan liikkua ja liikkua ja liikkua. Onneksi aina jossain vaiheessa väsymys voittaa. Joskus kesken kierimisen.

-Lapsuudenkavereita ei vaan voita kukaan eikä mikään! Vieläköhän me kolmikymppisinä hengaillaan porukoiden takapihalla lukemassa lehtiä kimpassa? Toivotaan. Ehkä sitten muillakin on jo muksut mukana, kun omani on jo teini-ikäinen hehehe. Ihana juhannus lapsuusmaisemissa siis takana, moi vaan te <3

-Tatuoiminen alkoi taas vähän kiinnostella. Muutenkin toivon saavani taas jostain intoa piirtelypuuhiin. Harmittaa vähän, kun on taito jota ei tule käytettyä. Yritin etsiä tatuoijaa jolla uskaltaisin käydä täyttämässä kättäni, mutten löytänyt ketään lähettyviltä kenen jälkeen olisin täysin tyytyväinen ja joka tyylillisesti natsaisi omaani. Näitä on kyllä vaikea etsiä! Käyttäisivätpä kaikki instagramia ja jotain tiettyä hashtagia jonka takaa voisi metsästellä tekijöitä.

-En tiedä onko tässä joku orastava ikäkriiseily kytemässä, kun viikon sisään olen haaveillut nenäkorusta ja hiphop-tanssitunneista. Nenäkoru ajatuksesta luovuin jo, mutta hoppia tekisi mieli käydä edes ihan vitsilläni testaamassa. En ole ikinä tanssinut, kuin paritansseja ja kaikki rytmiset jumppatunnitkin saa jo aivot vähän kihisemään, eli todennäköisesti olisin siellä vaan häpeissäni, kun en osaa. Katsellaan.

Tättärää!