keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Puoli vuotta



Tää tyyppi! Puoli vuotta jo. Yksihampainen hymyilijä on aika fiiliksissä syömisjutuista. Ei kylläkään siitä, että sosetta lapataan suuhun lusikkatolkulla, ehei, tyylsäää. Mutta se, että saa omiin käsiin jotain ja maistella kaikkea mitä äitikin syö, voi veljet se on kivaa. Ja varsinkin juoda vettä äidin mukista, hih! 



Ollaan siis otettu tavaksi, että aina kun istutaan pöydän ääreen saa Lottakin jotain maisteltavaksi. Vatsan täytteeksi ei pääse juuri mitään, mutta tyttö kasvaa maidolla yhä sellaista tahtia etten koe tarvettakaan. Nyt vaan maistellaan ja opetellaan ruokahommia. Sormiruokailu tuntuu parhaalta, mutta siis kuin pelottavaa touhua! Kakomisrefleksi on niin voimakas, että aina kun jotakin jää kitalakeen saa sydän kurkussa miettiä hetken, että kakooko se nyt vaan, vai vetäskö se sittenkin jotain henkeen? Tyttö nappailee kaikkea isot satsit suuhun ja minä kaavin pois peloissani :D. Kurkkua en enää uskalla antaa järsittäväksi, kun riitä rouskaisee typy aina palasen suuhunsa. Kaikki mössääntyvät koitan annostella minimikoossa suuhun tai käteen. Kaikki sormiruokailueksperttien vinkit, opit ja kokemukset otetaan lämmöllä vastaan!

Sellaiset syömispainotteiset kuulumiset meidän kööriltä!

6 kommenttia:

  1. Facebookista löytyy ryhmä "Sormiruokailijat" - sieltä löytyy kohtuullisen runsaasti tietoa ja ajatustenvaihtoa aiheesta. :)

    VastaaPoista
  2. Hahaa tottakai kaikelle löytyy fb-ryhmä! Täytyy liittyä :)

    VastaaPoista
  3. Ehehe. Viiminen kuva viimeistään sai hymyn huulille. Vähän naurunkin. :D
    Onnea puolivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  4. Koitas saatko käsiisi Minä syön itse -sormiruokailun käsikirjan. Arosilta, Ruottinen, Lähteenmäki :) Vitsit ku reipas puolivuotias! Meillä viikon nuorempi neiti lähestyy pikkuhiljaa kahdeksaa kiloa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei täytyypäs tsekata löytyiskö kirjastosta! Kiitos vinkistä :) juu tää tytsy on pakannu eväät hyvin ;)

      Poista