tiistai 24. helmikuuta 2015

Voihan flunssa!

Hyvä setti tukkoista oloa helpottamaan. Inkivääriteetä hunajalla ja greippi vaaleine osineen.

Meillä flunssaillaan, ja samoin tuntuu tekevän parhaillaan puoli suomea. Minulle tämä onkin ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2013, sillä raskaus tarjosi tälle normaalisti kerran kuukaudessa sairastelijalle mitä parahimman vastustuskyvyn. Nyt tämä onkin hieman erilaista, kun ennen saattoi vain maata päivät läpeensä peiton alla parannellen itseään. Nyt täytyy flunssan kourissa jatkaa tavallista vauva-arkea. Nyt mennään jo neljättä päivää kehnolla ololla minun ja miehen osalta. Lotasta en osaa sanoa, kovin nuhaiselta tyttö ei vaikuta, mutta vähän ehkä kuitenkin? Ainakin vaikuttaa vähän kiukkuisemmalta kuin normaalisti, tosin osasyynä saattaa olla laiskasti viihdyttävät vanhemmatkin. Voimat ei vaan tahdo riittää kahdeksan kiloisen punnuksen kanteluun ja pomputteluun. Onneksi tämä on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kuin ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa synnytyksen jälkeisten kipujen kanssa. PALJON helpompaa.


Ruokavalioon on kuulunut viime päivinä runsaasti inkivääriä, valkosipulia, hunajaa ja keittoja. Tänään oli aika hakea täydennystä rohtovarastoihin ja kirjastosta hieman luettavaa. Kiinalainen lääketiedekin alkoi taas kiinnostaa flunssan kukistus keinoja etsiessä...

4 kommenttia:

  1. Miullakin raskausaika sujui mukavasti ilman tauteja. PAITSI ... paria viikkoa ennen synnytystä alko hirvee nuha, joka oli kaverina vielä synnytyksessäkin. Kohtuu vaikee ponnistaa mukulaa ulos, kun ei meinannu saada hengitettyä. :D Sillon ei hirveesti naurattanu.

    Oon aina ihmetelly, että miten inkivääriä oikeen käytetään? Tuskin sitä raakanakaan vedellään.

    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, synnyttäminen valmiiks kipeänä ei kyllä kuulosta järjin houkuttelevalta!

      Raakana raakana! Ruokiin mausteeksi raasteena tai silppuna, juomiin palasina lillumaan ja kurkkukipuun olen ihan imeskellyt palasia. Tykkään hurjana inkiväärin mausta onneksi, muuten se voisi olla aikah tujua. Kaikkeen voi aina laittaa vähän inkivääriä ;)

      Poista
    2. Heetkonen http://cdn.meme.am/instances/500x/47079607.jpg

      -P

      Poista
  2. Meillä inkivääri ehdottomasti on myös paljon käytössä kun flunssa iskee. Sekä valkosipuli. Nytkin meillä on se jyllännyt taloudessa jonkin aikaa, pitäisikin käydä apteekista hakemassa vielä jotain lisäksi flunssan hoitoon. Greippiä emme olekaan sisällyttäneet ruokavalioon, mutta varmasti hyvä idea. Kiitos!

    VastaaPoista