Olin jo vallan unohtanut nuo suuritarpeisen vauvan äitinä saamani lohdutuksen sanat, kuinka kolme ensimmäistä kuukautta on ne haastavimmat, sitten alkaa helpottaa. Ja toden totta! Yhtäkkiä huomaa kuinka onkin aikaa laittaa ruokaa, tiskata, siivota, leikkiä koirankin kanssa tai ihan vaan maata äksänä. Se, että laskee lapsen sekunniksi sylistään ei tarkoita välitöntä itkua. Ympärillä tapahtuvat asiat alkoivat kiinostaa ja käsillä voi tarttua esineisiin. Maailma on avartunut ja kiukkuisuus vähentynyt huomattavasti. Viimeisen viikon aikana automatkat on menneet niin hyvin että olen saattanut hurrata pihaan päästyä kerran jos toisen. Yksin ajaessa olen ajoittanut matkat niin, että tyttö nukahtaa ensimmäiseen moottorin murinaan. Kaksistaan olen mennyt tytön kanssa takapenkille viihdyttämään ja tarjoamaan tuttia (tutin syöminenkin alkaa uppoamaan pikkuhiljaa!). Äitiporukan tapaamisesta selvittiin todella pienillä kiukuilla ja minulle jäi aikaa kunnolla seurusteluunkin, jes! Ollaanpa tehty pari onnistunutta vaunulenkkiäkin. Ja huomen aamulla mennään ensimmäistä kertaa vauvauintiin. Vähän jänskättää, kun täytyy selvitä heti ensimmäisestä kerrasta yksinään Henryn ollessa aamuvuorossa.
Myös oma vointi on helpottanut ja urheilun pariin on kuin onkin päästy. Ikäviä tuntemuksia tulee kyllä edelleen, mutta ei ehkä enää niin tajunnanräjäyttävinä. Ja jo se, että lääkäri kertoi, ettei kyseessä ole laskeuma helpotti oloa aivan valtavasti. Uskallan liikkua vointiani kuunnellen, mutta hyppimistä, hölkkäämstä ja muuta täryttävää liikuntaa välttelen. Thainyrkkeilyä en siis lähtenyt vielä harrastamaan, sillä treeneihin liittyy paljon molempia. Mutta onnekseni mieheni on harrastanut lajia enemmänkin, ja derbyseuran kautta käytettävissämme on 24/7 treenitila jossa olemme käyneet treenailemassa kolmisin. Lotta viihtyy lelujen kanssa viltin päällä ja lyönneistä sekä potkuista kuuluva pauke tuntuu toimivan kuin tuutulaulu.
Kävinpä eilen testaamassa jo Derbyäkin kontaktin kera. Rintoihin kohdistuneita iskuja, liitoksen/nivusten pientä kipuilua ja äitiys-aivoja lukuunottamatta meni vallan mukavasti ja taidankin jatkaa treeneissä käymistä nyt aina kun pääsen.
Liikunta on kyllä kohentanut vointia niin fyysisesti kuin henkisesti. Alan pikkuhiljaa tuntua taas omalta itseltäni sen kiukkuisen oloonsa tyytymättömän hormonihirmun sijaan. Liikkuessa huomaa myös ruokavalion merkityksen paremmin ja innostuinkin taas panostamaan terveelliseen ruokavalioon, kikkailemaan superfoodeilla ja siirtämään herkuttelut yhdelle päivälle, lauantai on siis nykyään ainoa karkkipäivä. Ihailen omaa uutta itsehillintääni herkkuhimoja vastaan. Ja jos tulee ylitsepääsemätön tarve herkutella, voi tehdä raakasuklaata. (Testasin maanantaina ensimmäistä kertaa ja hurahdin, nami!)
Äitiys tuntuu monta kertaa mahtavemmalta kun jaksaa ja voi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti