DIY joutsen-pehmo

Tälläinen pehmoinen joutsen tuli ommeltua yks vee synttärilahjaksi veljentyttärelle. Lottalle ainakin serkun lelu toi hymyn huulille, toivottavasti lahjan saaja on yhtä mielissään.

Voihan flunssa!

Hyvä setti tukkoista oloa helpottamaan. Inkivääriteetä hunajalla ja greippi vaaleine osineen.

Meillä flunssaillaan, ja samoin tuntuu tekevän parhaillaan puoli suomea. Minulle tämä onkin ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2013, sillä raskaus tarjosi tälle normaalisti kerran kuukaudessa sairastelijalle mitä parahimman vastustuskyvyn. Nyt tämä onkin hieman erilaista, kun ennen saattoi vain maata päivät läpeensä peiton alla parannellen itseään. Nyt täytyy flunssan kourissa jatkaa tavallista vauva-arkea. Nyt mennään jo neljättä päivää kehnolla ololla minun ja miehen osalta. Lotasta en osaa sanoa, kovin nuhaiselta tyttö ei vaikuta, mutta vähän ehkä kuitenkin? Ainakin vaikuttaa vähän kiukkuisemmalta kuin normaalisti, tosin osasyynä saattaa olla laiskasti viihdyttävät vanhemmatkin. Voimat ei vaan tahdo riittää kahdeksan kiloisen punnuksen kanteluun ja pomputteluun. Onneksi tämä on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kuin ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa synnytyksen jälkeisten kipujen kanssa. PALJON helpompaa.

Ruokavalioon on kuulunut viime päivinä runsaasti inkivääriä, valkosipulia, hunajaa ja keittoja. Tänään oli aika hakea täydennystä rohtovarastoihin ja kirjastosta hieman luettavaa. Kiinalainen lääketiedekin alkoi taas kiinnostaa flunssan kukistus keinoja etsiessä...

Villapaita

No nyt mä sen teen! Pitkään olen haaveillut tekeväni itselleni villapaidan, mutta ajatus on aina tuntunut liian mahtipontiselta ja suuritöiseltä. Nyt kuitenkin päätin tarttua haasteeseen, sillä olen jo tovin metsästellyt harmaata pooloneuletta. Rento ja kaunis vaate joka sopii lähes asuun kuin asuun tai vaikka kotona löhöilyyn.

Ykkös prioriteettina on ollut materiaali. Villaa sen on oltava. Keinokuituiset neuleet jää hyvin nopeasti kaapin perälle vaikka olisivat kuinka kauniita, hiostava vaate ei nappaa. Mutta villa ei myöskään saa olla karkeaa ja kutittavaa, eli sekoitelankaa kuitenkin. Jo näillä kriteereillä hintataso valmiissa villapaidoissa on jo kuitenkin niin korkealla, että alkoi lannistaa. Toinen tärkeä prioriteetti oli värisävy. Ei mikä tahansa harmaa, vaan ihan vaalea helmenharmaa.
Päivien nettikauppojen pläräilyt eivät vaan tuottaneet tulosta, ja miinuksena vielä se, ettei nettikaupoissa pääse hypistelemään paitaa ennen ostopäätöstä. Niinpä vietin seuraavat pari päivää metsästellen täydellistä lankaa. Luulin jo löytäneeni sen ja tilasin villapaidan verran keriä, mutta värisävy osoittautui vääräksi. Tämä on nyt nimittäin tarkkaa hommaa. Jos kerran viimein teen sen villapaidan, niin sitten tehdään kunnolla! 

Diilasin väärän sävyiset langat eteen päin ja tilasin uudet, ja tämä oli TÄYDELLINEN väri ja aivan unelmaisen pehmoinen puhallettu lanka. 72% Baby alpaca 21% Polyamide 7% Merino wool. Hieman paksumpaa tämä on kuin alunperin suunnittelin, mutta isommilla puikoilla tulee sopivan ilmavaa neulosta. 

Yleensä suunnittelen kutakuinkin kaiken neuloessa, mutta nyt maltoin hieman nähdä vaivaa ja suunnitella jotakin jo etukäteen. Helppo ja rento.

Tein myös koepalat ja päätin mitä neulosta käytän resoreina ja itse paidassa. Mittasin paljonko silmukoita tarvitaan aloitukseen ja paljonko siitä kavennetaan neuleen ja puikkojen koon muuttuessa. 

 Pistin tohinaksi ja ohoh, eka kerä meni jo puolessa päivässä. tällä tahdillahan paita on valmis reilussa viikossa. Vaan tuskinpa sama tahti kauaa jatkuu. Mutta kuitenkin, ajattelin paidan valmistuvan säkällä ensi syksyksi. Nyt olen aika intona enkä malta odottaa, että saan kääriytyä valmiiseen paitaan.

Kettusukat

Kaikki villasukat ovat alkaneet jäädä Lotalle pieniksi, joten oli aika tehdä uudet. Tämä kuparinen dropsin villalanka odotti käyttöä ja väristä sain idean kettuiluun. Mallin keksin taas tehdessä päästä ja kävipä sitten niin, että nämä venähti pari senttiä liian pitkiksi tytön jalkaan. Joutuvat nyt siis odotella hetkisen käyttöönottoa. Eli nyt täytyy tehdä toiset sukat jotka sopisi jo jalkaan. Ehkä kokeilen niitä kuuluisia junasukkia!

Nelikuinen

Meidän kolmannes vuoden ikäinen kiljuu, nauraa, kertoo surumielisiä haikuja, ihmettelee, melkein kääntyilee ja on maailman suloisin pieni pullaposki!

Kokoa tytöllä on jo melkoisesti. Painoa lähes kahdeksan kiloa ja pituuttakin 66,5cm. Hedelmiä ja bataattia on saanut maistaa pari kertaa mutta muuten menee äidinmaidolla. 

Meillä on hirmu kivaa ja arki ei ole enää selviytymistä, kuten se ensi kuukaudet tuntui olevan.

Nyt odotellaan innolla kevättä, pihalla köllöttelyä ja kasvimaan hoitoa.

Kässähommii

Jeeee täällä puuhastellaan ja väsäillään pitkästä aikaa oikein kaksin käsin. Ensi viikolla päästään toivottavasti jo esittelemään valmiita tekeleitä...

Fiksattu leikkimatto

Leikkimatto uusi ilmeensä jo pari kuukautta sitten, mutta jotenkin näitä kuvia on taas odoteltu.

Saatiin veljeltäni heidän vanha leikkimatto, mutta jotenkin tuo oli ihan PIKKASEN liian ärtsyn värinen ollakseen vakituisessa käytössä viemässä tätä vähäistä lattiatilaa joka meiltä löytyy.

 Olin suunnitellut ties mitä hienoa krumeluuria mattoa varten, mutta koska vauva oli jo talossa tartuttuani toimeen päädyin pelkkään pikafiksaukseen. Ompelin siis lakanoiden jämäkankaita maton ja kaarien päälle skä ripustin kirpparilta ostetuista härpäkkeistä vinkuvaa ja helisevää ihmeteltävää.

Matto onkin ollut päivittäisessä käytössä, mutta toissapäivänä totesin, että tyttö hermostuu nopeasti värikkäiden lelujen ympäröimänä. Jos taas tytsyn laittaa viltin päälle lattialle harson kanssa niin viihtyy huomattavasti paremmin harsoa nypläillen, liikkumisen rajoja testaillen (nyt ollaan jo niin niin lähellä vatsalle kääntymistä) ja ääntelyä opetellen, uusimpana juttuna ärjyminen. No mutta pari kuukautta matto ainakin toimi viihdyttäjänä, katsotaan palaako se taas suosioon myöhemmin. Nyt oman kehon opettelu on jännittävintä.

Suunta hakusessa

Päänvaivaa on aiheuttanut viimeaikoina niin blogin sisällön pohtiminen, kuin sen ulkonäkö. 

Aloin suunnitella uutta banneria hmm, puolisen vuotta sitten? No vieläkään sitä ei ole ja fontitkin vaihtuu vähän väliä, välillä myös itsestään (!?). Käytän tietokonetta enää harvoin, joten onnekseni näen blogistani lähinnä mobiiliversion, sillä nettiversion näkeminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Remonttia täytyisi siis tehdä. Onneksi pikkuhiljaa siirrytään kohti valoisempia päiviä, joten toivottavasti myös tympeät puhelinkuvat alkavat pikkuhiljaa taas muuttua parempilaatuisiin kamerakuviin.

Ja sitten tämä blogin sisältö. Pidänkö tätä vain aiheista vauva, äitiys ja niihin liittyvät käsityöt. Vai laajennanko reviiriä myös muihin kiinnostuksen kohteisiini? Viimeaikoina kaikki käsityönikin ovat liittyneet enemmän omaan tyyliini ja vaatteisiini. Urheilusta olenkin puhunut täällä jo palautumis-näkökulmasta. 

Nyt kaipaisinkin teidän apuanne. Mihin vetää blogin rajat? Kiinnostaako mutsi-tyyli, liikunta, ruokajutut ynnämuut vai jatketaanko vauva-painoitteisella linjalla? Kaikki postausehdotukset otetaan myös ilolla vastaan ja muutenkin saa jakaa mielipiteitä ja ehdotuksia. :)

Kaikki helpottaa

Olin jo vallan unohtanut nuo suuritarpeisen vauvan äitinä saamani lohdutuksen sanat, kuinka kolme ensimmäistä kuukautta on ne haastavimmat, sitten alkaa helpottaa. Ja toden totta! Yhtäkkiä huomaa kuinka onkin aikaa laittaa ruokaa, tiskata, siivota, leikkiä koirankin kanssa tai ihan vaan maata äksänä. Se, että laskee lapsen sekunniksi sylistään ei tarkoita välitöntä itkua. Ympärillä tapahtuvat asiat alkoivat kiinostaa ja käsillä voi tarttua esineisiin. Maailma on avartunut ja kiukkuisuus vähentynyt huomattavasti. Viimeisen viikon aikana automatkat on menneet niin hyvin että olen saattanut hurrata pihaan päästyä kerran jos toisen. Yksin ajaessa olen ajoittanut matkat niin, että tyttö nukahtaa ensimmäiseen moottorin murinaan. Kaksistaan olen mennyt tytön kanssa takapenkille viihdyttämään ja tarjoamaan tuttia (tutin syöminenkin alkaa uppoamaan pikkuhiljaa!). Äitiporukan tapaamisesta selvittiin todella pienillä kiukuilla ja minulle jäi aikaa kunnolla seurusteluunkin, jes! Ollaanpa tehty pari onnistunutta vaunulenkkiäkin. Ja huomen aamulla mennään ensimmäistä kertaa vauvauintiin. Vähän jänskättää, kun täytyy selvitä heti ensimmäisestä kerrasta yksinään Henryn ollessa aamuvuorossa.

Myös oma vointi on helpottanut ja urheilun pariin on kuin onkin päästy. Ikäviä tuntemuksia tulee kyllä edelleen, mutta ei ehkä enää niin tajunnanräjäyttävinä. Ja jo se, että lääkäri kertoi, ettei kyseessä ole laskeuma helpotti oloa aivan valtavasti. Uskallan liikkua vointiani kuunnellen, mutta hyppimistä, hölkkäämstä ja muuta täryttävää liikuntaa välttelen. Thainyrkkeilyä en siis lähtenyt vielä harrastamaan, sillä treeneihin liittyy paljon molempia. Mutta onnekseni mieheni on harrastanut lajia enemmänkin, ja derbyseuran kautta käytettävissämme on 24/7 treenitila jossa olemme käyneet treenailemassa kolmisin. Lotta viihtyy lelujen kanssa viltin päällä ja lyönneistä sekä potkuista kuuluva pauke tuntuu toimivan kuin tuutulaulu.

 Kävinpä eilen testaamassa jo Derbyäkin kontaktin kera. Rintoihin kohdistuneita iskuja, liitoksen/nivusten pientä kipuilua ja äitiys-aivoja lukuunottamatta meni vallan mukavasti ja taidankin jatkaa treeneissä käymistä nyt aina kun pääsen.

Liikunta on kyllä kohentanut vointia niin fyysisesti kuin henkisesti. Alan pikkuhiljaa tuntua taas omalta itseltäni sen kiukkuisen oloonsa tyytymättömän hormonihirmun sijaan. Liikkuessa huomaa myös ruokavalion merkityksen paremmin ja innostuinkin taas panostamaan terveelliseen ruokavalioon, kikkailemaan superfoodeilla ja siirtämään herkuttelut yhdelle päivälle, lauantai on siis nykyään ainoa karkkipäivä. Ihailen omaa uutta itsehillintääni herkkuhimoja vastaan. Ja jos tulee ylitsepääsemätön tarve herkutella, voi tehdä raakasuklaata. (Testasin maanantaina ensimmäistä kertaa ja hurahdin, nami!)

Äitiys tuntuu monta kertaa mahtavemmalta kun jaksaa ja voi hyvin.