sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kaikkea rakkaudella

(Lupekin tunnusteli että mitä siellä vatsassa oikein ihmetellään jatkuvasti)

33 viikko lähti elilen käyntiin, ja mitäkös se tarkoittaa? Se tarkoittaa 5-9vk synnytykseen, huomenna voin jo sanoa että ensi kuussa! Pahin "ääh en jaksa enää tulis jo" olo on mennyt pois ja vaikka en totta vie jaksaisikaan näitä kaikkia vaivoja olen vain onnellinen.
Näin toissayönä ensimmäistä kertaa selkeän unen juuri meidän lapsesta. Synnytysunia meillä on nähnyt vain Henry, ja tässä unessa lapsi olikin jo synnytetty ja nostin hänet syliini ja toljotimme toisiamme, hän oli upeinta mitä olen nähnyt. Kaikki muu unessa olikin omituista ja sekavaa mutta tuo hetki jäi mieleeni ja loi aivan valtavan halun päästä näkemään vauvamme. 
Unessa hän oli poika ja omasi melko tumman ruskeat hiukset. On todella vaikea koittaa kuvitella millaiset piirteet ja muut ulkonäköseikat juuri meidän kahden luomus voisi saada. Voisin toivoa tyypille isänsä ihon ja hiusten sävyä ja minun nöpönenääni ja muhkeita poskipäitä.

Viime viikko meni aikamoisella hulinalla. Henryltä poistettiin viisaudenhammas joka nosti yli 40 asteen kuumeen, siinä oli aikamoinen huoli ja hoitaminen pari päivää mutta antibiootit alkoi lopulta tepsiä ja mies alkaa olla taas elämänsä kunnossa. Olen tainnut periä äidiltäni hyvän hoitovietin sairastavien läheisten kanssa, sellainen karhuemo fiilis iski luontaisesti päälle. Sydäntä särki katsoa omaa rakasta huonovointisena suunpielet toimenpiteestä ruvella.

Vanhempieni luona käydessämme saatiin siistittyä pienen pintaremontin alla ollut minun/vierashuone johon kannettiin vanha pinnasänkykin mummolareissuja varten. Kävimme taas vaihteeksi sienimetsällä ja tällä kertaa otimme isäni mukaan etsimään kunnollista sienimaastoa ja ensi kertaa etsinnät tuottivat tulosta. Olin maailman ylpein löytämistäni jättikantarelleista joista paistettiin herkullinen patongin täyte.

(Lisää vatsan tunnusteluja)
Eilen oli vielä vuorossa Roller Derbyn SM-turnaus jossa Lahti pelasi Tamperetta vastaan ja toimin vielä viimeistä kertaa bench coachina, seuraava peli onkin nimittäin meidän laskettuna aikana. Vaikkei voittoa tällä kertaa tullutkaan olen hirmu ylpeä miten hienosti ja sinnikkäästi tytöt pelasivat, ovat ne niin ihania.

Ja se rakas vatsassa asuja, hän se vasta on ollut aktiivisena koko viikon, välillä tuntuu ettei tyyppi nuku enää ollenkaan ja puskee vaan puskemistaan. Vasen kylki alkaa jo välillä tuntua siltä että se olisi sisältä päin mustelmilla kaikesta potkimisesta. On hauskaa huomata kuinka vauva reagoi omiin tunnetiloihini, musiikkiin ja valoihin. Rupesi taas antamaan kylkiluille kyytiä. 
Selkä/niska/hartiat on edelleen aivan järjettömän kipeät ja jännittyneet jatkuvasti eikä enää ole kuin yksi asento jossa kykenen nukkumaan, ja siinäkin huonosti. Mutta jotenkin siihenkin on alkanut tottua eikä se enää kiukuta samaan malliin kuin ensialkuun, vaikka tekeekin välillä olosta todella hankalan ja ikävän.

Kaiken kaikkiaan tämän viikon jäljiltä olen vain täynnä rakkautta. Rakastan miestäni, lastani, perhettäni, ystäviäni ja tätä syksyä. On mukavaa olla just minä. <3

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pientä puuhaa



Perin synttärilahjaksi (minulle) uudemman iPhonen äidin siirryttyä uusimpaan malliin. Äitini käytön jäljiltä puhein on kuin uusi ja koitankin kohdella sitä hellästi vastaisuudessakin, entiseni kun pyöri työhousujen taskussa hiomapapereiden ja ruuvien seassa ja nappi jumitti kenties kiitos liimaisten sormien ja puupölyn. Ja siltä se myös näyttää. Näytön suojien kanssa meikäläisen kantti ei kestä, olen repijätyyppiä ja jos jossain on repsottava suojamuovi se TÄYTYY repiä irti, vaikka alitajuisesti.

Jotakin puhelin siis tarvitsi suojakseen laukkukuljetuksien sun muiden ajaksi, joten neuloin puhelimelleni villapaidan! Vielä kun omistajallekin löytyisi leijonankeltainen palmikkoneule...

tiistai 19. elokuuta 2014

Ei enää koskaan!

Nimittäin:

-Hammaslääkäriin raskaana jollei ole pakko. Ensinnäkin unohdin mennä sinne ensimmäisellä kerralla, helle ja raskaus selvästi sulattaa aivot, en ole ikinä unohtanut varattua lääkäriaikaa, ja tuolla viikolla unohdin mennä hammaslääkäriin sekä fyssarille... Onneksi jättivät laskuttamatta tuon unohduksen sillä katselin noita sakkohintoja ja liikkuvat 30-70e/15min, ja minullahan oli se 45min varattuna... huh!
Ikenet on kyllä olleet yksi riesa raskauden ajan, turpoavat ja vuotavat vaikka kuinka putsailee ja lankailee, välllä syömisen jälkeen jos ärtyvät pahasti saattavat jomotella tunnin ajan erittäin ilkeästi. 
Muutama vuosi sitten kävin hyvän jakson lähes viikottain hammaslääkärillä kun lohkaisin molemmat etuhampaani, niitä hiottiin, vaihdeltiin, järsittiin, juurihoidettiin ja ties mitä, mutta koskaan en ole ollut hammaslääkärin jälkeen yhtä tuskissani kuin eilen! Ikenet otti toimenpiteestä niin nokkiinsa. Tursuilivat vaan hampaiden välistä ja ai luoja miten se sattui!! Kotimatkan älisin ja kiroilin, kotona otin särkylääkkeen joka ei vaikuttanut mitenkään. Tuntui että ajattelu oli erityisen vaikeaa kun kipu oli niin lähellä aivoja, haha. Neljän tunnin kärvistelyn jälkeen mentiin lohtupirtelölle ja ah! Se auttoi, kylmä pirtelö tuntui jumalaiselta kipeitä ikeniä vasten ja loppuillan teki enää kipeää jos söi.

-Loppuraskaudesta sovituskoppeihin joissa "näe kaikki joka suunnasta"-peilit. Koska mikään ei enää näytä siltä miltä ennen. Olisin voinut jättää näkemättä takamukseni nykyisen tilan. Olin sovittamassa liivejä kun nää yhet vaan kasvaa ja kasvaa, mutta kaikesta tukevastahan tursuaa yli suunnasta jos toisesta. Tähän väliin koin pienen romahduksen ja aloin itkeä siellä lindexin sovituskopissa. Voi huoh! Viime päivät olleet vähän tälläisiä kun kaikki vaivat ei jätä rauhaan hetkeksikään.
Yllättävän koville tämä oman kropan muuttuminen on ottanut. Ennen olin niin ihmeissäni jos kuulin jonkun potevan itsetunto ongelmia kehostaan raskauden aikana. Eihän siinä nyt mitään jos vähän paikat turpoilee ja tursuilee, kyse on kuitenkin raskaudesta. Mutta kyllä se vaan tiputtaa itsetunnon pohjalukemiin kun peiliä tai kuvia katselee ja muistaa miltä näytti ennen. Tai ainakin se peilikuva ynnättynä kaikkeen muuhun inhaan kropassa, tästä on kyllä raskauden hehku kaukana.

Mene syksy nopeasti lokakuuhun joohan?

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hyvä fiilis synnytyksestä



Pitkälle pärjäilin ajatuksella "hyi mikä pakkopulla, mutta kyllä siitä selvitään". Kunnes kävin lainaamassa muutaman synnytyskirjan ja aloin tutustua aiheeseen enemmän. Silloin tuli ensimmäinen hyvä fiilis synnytystä kohtaan. Hei, mun kehohan on luotu tähän, ei mun tarvi tehdä muuta kuin kuunnella kehoani ja mennä sen mukana. Tulin päätökseen pyrkiä mahdollisimman luonnonmukaiseen ja lääkkeettömään synnytykseen, mutta omaa jaksamista kuunnellen, eli ei ehdotonta ei:tä lääkkeillekään.

Tänään eksyin lueskelemaan bebesinfo.fi:n synnytys osiota ja suorastaan innostuin! Synnytyksen ajattelua helpottaa valtavasti kun tietää eri vaiheista ja mitä milloinkin tapahtuu. En koe tällä hetkellä minkään näköistä pelkoa synnytystä kohtaan (paitsi että lapsi olisikin perätilassa ja tarvitsisi sektion), vaikka erittäin hyvin myös tiedostan, että se tulee olemaan pahinta ja raastavinta kipua mitä olen ikinä kokenut, ja että varmasti tulen jossakin vaiheessa rukoilemaan puudutteita. Haluan kokeilla kaikkea mahdollista lääkkeetöntä kivunlievitystä mitä vain keksitään, ja Henryä neuvoinkin jo että antaa minun vaatia puudutusta 20 minuuttia, ja jos sen jälkeen olen yhä sen tarpeessa niin menkööt. Muuten olen entistä enemmän lääkkeettömyyden kannalla. 

Kuulostan omiin korviinikin jo ihan hipiltä, mutta lääketieteen suhteen olenkin vähän. En pidä lääkkeistä ja pyrinkin niitä välttämään mahdollisimman usein ja löytämään luonnollisia vaihtoehtoja. Homeopatiaan täytyy vielä joskus perehtyä tarkemmin...

Toinen asia mitä ehkä hieman jännitän on se, että millainen kätilö omalle kohdalle sattuu. Jos se onkin  pitkästä vuorosta väsynyt ja lääkkeiden käyttöön kannustava tyyppi. Olen sen verran herkkää tyyppiä ettei montaa väärää sanaa tarvitse sanoa kun olen jo itkussasuin ja tolaltani. Enkä osaa pitää puoliani. Tai sitten luolanaisen vaistot iskee synnytyksen ollessa käynnissä ja sanonkin jotain pahasti takaisin. No en kai, toinen on kuitenkin ammattilainen. Mutta toivottavasti saisin kannustavan kätilön jonka kanssa kemiat synkkaa.

Sairaalakassin sisältöäkin aloin jo miettiä. Haluan mukaan kaikkea mahdollisimman kotoisaa, jotta saan luotua sairaalassa mahdollisimman mukavan oleilu ympäristön avautumisen loppuvaiheelle. Ja jotten tuntisi olevani potilas sairaalassa. Sen sisällöstä joskus lisää.

Minkälaisia fiiliksiä muilla odottavilla on? 

torstai 14. elokuuta 2014

DIY lamppu ja uusi sänkynurkkaus





Sänky sai uuden paikan, uuden pohjan maalatuista trukkilavoista ja uuden askarrellun lamppuasetelman

maanantai 11. elokuuta 2014

Kyllä se vielä vaikeammaksi muuttuu

Jihaa mahassa on vihdoin käännytty ylösalaisin! Tänään oli siis neuvola ja tarkistivat oikein kahden terkan voimin tuon sikiön asennon. Nyt toivotaan ettei enää heitä kuperkeikkaa ennen synnytystä. 

Sain lähetteen fyssarille selkäni kanssa, josko sieltä irtoiaisi hyviä jumppailu vinkkejä. Muuten kehotti syömään panadolia. En kovinkaan herkästi käytä mitään lääkevalmisteita ellei ole ihan pakko. Normaalisti pärjään vuoden levyllisellä buranaa ja nekin lähinnä menkkakipuihin. Raskauden aikana olen syönyt pari panadolia päänsärkyyn eikä ne edes auttaneet. Yöunet on kyllä jääneet heikoiksi viimeöinä ja päivisin vaan tuskastuttaa kun mitenkään päin ei ole hyvä olla. Päivät yritän pitää itseni aktiivisena etten ajattelisi selkää ja saisin pidettyä sen liikkeessä.


Tässä muuten muistutus itselleni tulevaisuutta ajatellen, olen nimittäin huomannut erään ärsyttävän tavan jo synnyttäneiden parissa. Ihanan huomaavaisesti aina kyselevät kuinka olen voinut, mutta sitten kun kerron voinnistani niin aina sama virsi naurahduksen perään: "voi kuule odota vaan vielä se muuttuu paljon pahemmaksi! Ei tuo vielä mitään, loppuaikana kaikki on vielä paljon vaikeampaa". Joo no mut kiva, kyllähän olo helpottuukin ja varmasti saan nukuttua nyt kun tiedän että kuukauden päästä en nuku sitäkään vähää. Tottakai tiedän ettei tämä tästä juuri parempaan mene, mutta on tämä silti vaikeaa juuri nyt. Ei ne puolvälin ensimmäiset venymiskivut tunnu nyt yhtään sen helpommilta vaikka tiedänkin ettei se ollut niin paha. Asia kerrallaan. Eli mikäli joskus joku kertoo minulle voinneistaan muistan tarjota myötätuntoa ja vinkkejä vaivan helpottamiseksi, en vähättele toisen tuntemuksia ja ennustele pahempaa.

Onneksi muuten olin niin tohinapyllynä toisen kolmanneksen aikana, sillä nyt on mukava tajuta että lähes kaikki hankinnat on tehty tulokasta varten ja loppuja voi vielä haalia tarpeiden mukaan syntymän jälkeenkin. Sillä nyt ei jaksaisi valmistautua juuri muuten kuin silittelemällä vatsaa ja haaveilemalla tulevaisuudesta. Kodinkin kerkesin puunata ja uudelleenjärjestellä juuri viimeisillä voimillani, ihana pesänrakennusvietti.

lauantai 9. elokuuta 2014

Vika kybä!


Hyvästit ihana energinen aikakausi, tulen muistelemaan sinua lämmöllä. Viimeinen kolmannes on virallisesti laskeutunut tähän kehoon (tai vika neljänneshän tää jo on). Energiataso on viimeisen viikon ollut lapasen luokkaa, pahemman luokan aikaansaamattomuus piinaa. Tekisi mieli vaan notkua kaiket päivät sängyssä tietokoneen ja neulomusten kanssa ja syödä kuin hevonen. Mutta eihän se käy päinsä, sillä selkä on niin kipeä ettei paikallaan olo tee hyvää. Aivotkaan ei toimi, unohdin viikon sisään kaksi varattua aikaa, fyssarin ja hammaslääkärin. En ikinä unohda tuollaisia! Katsotaan kuinka kalliiksi nämä unohtelut sakkoineen tuli.

Hain torstaina apuvälinelainaamosta si-tukivyön, mutta kun nyt ei ole ollut vaivaa siellä nivelessä, vaan koko loppu selkä on kipeä. Varsinkin yläselkä, lavat, hartiat ja niskat. Nukkuminen on ihan tyhmää kun ainoa asento jossa voi nukkua on kyljellään, ja kyljellään selkäranka kiertyy joka suuntaan huonosti ja hartiat painuu kasaan. Yöllä kun herää sen miljoona kertaa kääntämään kylkeä niin rutina vaan kuuluu kun nikamat paukkuu. 



Supistuksia on tullut hieman vähemmän tällä viikolla kun olen lepäillyt enemmän. Alavatsaa ja nivusia vihloo ja eilen aamulla oli pientä menkkamaista särkyä alavatsalla ja reisissä. Soitin heti neuvolaan mutta sanoi ettei kuulosta huolestuttavalta. Myöhemmin yhdistinkin ne lähinnä juuri noihin venymiskipuihin. Vähänkin rivakampi kävely alkaa heti tuntua vatsassa kipuna. Järki sanoo tässä vaiheessa hidastamaan tahtia, mutta jokin kevyt liikuntamuoto pitäisi keksiä jonka avulla pysyä aktiivisena vielä vikat pari kk. Kenties rauhalliset kävelylenkit, ylihuomenna kun tulee taas koirakin hoitoon.


Mutta voi pojat miten beben kasvun tunteekin! Monta kertaa päivässä sitä havahtuu silmät teelautasina ihmettelemään, miten se voikin olla jo noin vahva? Fiilis on kuin olisin shiatsu hierontatyyny, niin näkyvät ja tuntuvat on pikkuisen liikkeet. Kun toinen oikein innostuu kimpoilemaan näky on kuin jostain alien leffasta. Kovien liikkeiden lisäksi tyyppi myös kutittelee varpaillaan kyljestä joka saa hihittelemään. Aikamoinen veijari. Poikittain siellä vaan vielä hengaillaan, mutta eiköhän tässä parin viikon aikana ala jo kääntymistä tapahtua, luulisi käyvän pian ahtaaksi. 

Tällä viikolla on ollut kaksi perhevalmennusta. Itse odotin kovasti pääseväni tapaamaan muita odottavia äitejä. Ensimmäinen käynti olikin puoliksi todella jees kun päästiin ryhmissä puhumaan ja tutustumaan ja kyllähän sitä juttua riittääkin kun pääsee vapaasti touhottamaan raskaudesta. Mutta toinen puolikas ja viime käynti olivatkin sitten lähinnä istu ja kuuntele meininkiä joka ei sovi mulle ei yhtään. Alkaa vaan väsyttää ja rupean kiemurtelemaan penkissä eikä jaksaisi kuunnella vaan. Jännä että valitsin lukion sijaan ammatillisen koulutuksen... Olen enemmän itseoppija. Rakastan oppimista ja uuden tiedon imemistä itseeni, mutta haluan nimenomaan tehdä itse töitä sen opin saamiseksi. Etsiä, tutustua, kaivella ja yrittää. Luennointi sikseen.


Tästä tytöstä tuli nyt vuosien haaveiden jälkeen punapää. Olen onnekkaana saanut pisamat (ja kalpean helposti kärähtävän nahan) ainoana sisaruksista. Muut peri äidin puolen tummatukkaisuuden ja kauniisti ruskettuvan ihon. Vauvatukkani taittoi hieman kupariin, mutta muuttui sittemmin maantien väriseksi. Edellisen kerran yritin värjätä kupariksi kolme vuotta sitten joka päätyi purppuraisen tumman ruskeaan jonka jälkeen reilu puolen vuoden jälkeen olin viimein jälleen blondi ja totesin ettei enää ikinä. Kunnes Henry sunnuntaina mainitsi, että kupari sopisi mulle ja ajatus jäi muhimaan. Päätin että tällä kertaa harkitsen ainakin kunnolla. No seuraavana päivänä hain, sekoitin ja pakastin kasvivärit ja sitä seuraavana ne oli päässä. Heh, no mutta ainakin vietin sen välipäivän lähes aamusta iltaan lueskellen ja tutkien aihetta. Ja kannatti, tästä tuli ihan äly kiva. Hieman luonnollisempaa kuparia olisin ehkä toivonut, mutta tämäkin kelpaa hyvin, se on pirteä ja hauska! :)

torstai 7. elokuuta 2014

Raskausajan pukeutuminen

Raskausaikana ehdottomia vaatelemppareita on olleet kaikki väljät, helpot ja mukavat jutut (ylläri). Huulipunaa vaan huuliin ja asusteet käyttöön niin yöpaidastakin saa taiottua ihan käyttiksen. :D Vaatekaapin käyttökelpoinen sisältö hupenee aivan älytöntä vauhtia ja alaosia on enää muutama hassu. Mutta kuinka kivaa sitten loppusyksystä kun pääsee hakemaan kassikaupalla säilöön laitettuja vaatteita taas käyttöön. Äitiysvaatteita en ole juurikaan ostanut, eli vanhalla kaapin sisällöllä ja kirppistäydennyksillä on lähinnä menty. Katsotaan miten pärjäillään loppuraskaus ja syksy.

Kokosin joitain asukuvia keskiraskaudelta jolloin mahaa on jo ollut olemassa. Voisin tehdä samankaltaisen myös viimeiseltä kolmannekselta jos muistaa näpsiä kuvia.













maanantai 4. elokuuta 2014

Pienet pienet


Tein viime viikolla minityypille ensimmäiset villasukat jämälangoista. Aloitin sieltä pienimmästä päästä eli näiden pitäisi olla kutakuinkin vastasyntyneen jalkoihin sujahtavat.

lauantai 2. elokuuta 2014

29+0

Oooo ooo enää viikko vikaan kymppiin! 11 viikkoa, sehän menee ihan hujauksessa, 11 viikkoa takaperin oltiin juuri tekemässä lähtöä Kreetalle ja sehän tuntuu tapahtuneen ihan hetki sitten, jes. Alkaa tulla jo liiiievästi malttamaton fiilis loppukesän ja syksyn odottelun suhteen. Koen olevani valmis äidiksi. Monen moni asia äitiydessä ja vauva-arjessa on vielä mysteereitä, mutta mikä seikkailu se olisi ellei matkan varrella oppisi uutta. 

Ihana syys tule jo! Normaalisti en tahtoisi kesän loppuvan milloinkaan, mutta nyt en malttaisi odotella ilmojen hieman viilenevän jotta voi kääriytyä villaan, herkutella tuoreilla vihanneksilla parhaimpaan sadonkorjuu aikaan (vanhempieni omenapuut notkuvat omenoiden painosta oih), kahlailla kumpparit jalassa värejä pursuilevassa vaahteranlehtimeressä, käydä metsäkävelyillä ja ihailla illalla pellon taa vajoavaa kaiken kultaiseksi värjäävää ilta-aurinkoa. Tänä vuonna haluan myös löytää edes sen verran kanttarelleja, että saan tehtyä keiton ja piiraan itse kerätyistä! Viime vuonna taidettiin olla liikkeellä hieman liian myöhään ja huonoilla apajilla.
Ja kun tämä syksyn kultainen aika vaihtuu siihen ankean harmaaseen ja sateisen kirpeään loppusyksyyn alkaa lähestyä aika kun saamme kirkkaimmin loistavaa onnea käsivarsillemme piristämään pitkää talvea ja tietysti koko loppuelämäämme.

Ja paluu maan pinnalle, mitenkäs täällä nyt siis näillä viikoilla voidaan? 


Yöt on typeriä, todella typeriä. On niin kuuma että on huono olla, närästää ja särkee ja kolottaa. Sääennustetta katsellessa meinasin taas sulaa, koska saadaan viileät yöt? Mutta päivät on jo helpompia, sitä on tainnut sopeutua kun 25° kohdalla alkaa tuntua viileältä. 
Lievää pahoinvointia on ollut havaittavissa, yleensä aamuisin ja ruokailun jälkeen. Mutta ei mitään alkuraskautta vastaavaa, tulee vaan etova olo, kylmä hiki ja veltostuttaa, sitten se menee pois. 
Makean himo on suuri! Mutta niin kauan osaan taistella suklaata vastaan kun sitä ei kotoa kaapista löydy. Mutta jos täällä on jotakin herkkuja niin tekevät nopeasti katoamistempun. Ja jostain syystä läheiseni kokevat tarpeelliseksi kiikuttaa sitä suklaata luokseni, ihan kuin testailisivat rajojani :D.

Supistuksia tulee useita päivittäin etenkin liikkuessa. Eilen soitinkin neuvolaan ja kysyin kuuluisiko minun levätä kun supistuksia tulee vai saanko jatkaa liikkumista. Kuulemma niin kauan ovat harmittomia ja saa jatkaa kun eivät tuota mitään kipuja, ja hyvä vaan jos jaksaa pysyä aktiivisena. Ja nyt on taas pysyttykin, sillä pääsin uuden hauskan lajin kimppuun, nimittäin tenniksen. En ole ennen tennistä pelannut, mutta nyt on käyty pallottelemassa aina tovi kun on aikaa. Ja sain jo sen tenniskyynärpäänkin jonka luulin olevan puoliksi vitsi, heh. Kaikista nopeimpia pyrähdyksiä koitan välttää ja lepäillä ja juoda aina kun siltä tuntuu. 
Eilen menin Henryn mukaan treenitilalle tekemään käsijumppaa ja pääsin vähän harjoittelemaan lyöntejäkin, siinähän meinaa innostua! Potkuja en edes yrittänyt löyhästikään, olen aivan varma että joku paikka siellä revähtäisi. 


Viime yönä heräsin vasen alavatsa kipeänä kun makasin vasemmalla kyljellä. Tuntui myös hieman säteilevän alaselkään ja sisäreisiin. Epämukavan ja kipeän rajamailla. Olo kuitenkin helpotti vessassa käynnin ja asennon korjaamisen myötä. Olenko venäyttänyt sieltä jotain? Olenko rehkinyt liikaa? En tiedä, mutta viikonlopun voisi ottaa nyt rennommin ja soittaa taas maanantaina neuvolaan jos tulee uudelleen.

Uiminen on myös ollut heinäkuun huippujuttu. Tai ei niinkään se uiminen vaan se lilluminen, siellä on niin kevyt olla ja viilentyä. 

Ja yöuinnit, ne on ehkä parasta parisuhdeaikaa hetkeen <3